Rajakylän kierroksemme viimeiseksi etapiksi osui Tarantella, ravintola joka nettisivuillaan esittelee itsensä sanoin ”lounasravintola, joka iltaisin toimii myös lämminhenkisenä tanssiravintolana A-oikeuksineen”.
Tanssia emme paikasta löytäneet, joskin baarin yleisilmettä saattoi sanoa lämminhenkiseksi. Asiakaskunnan perusteella johtopäätös tosin ei syntynyt, me kun olimme puoli yhdentoista tienoilla ravintolaan saapuessamme sen ainoat asiakkaat. Henkilökunnan osalta vastaanottoa saattoi kuitenkin kehua miellyttävän oloiseksi. Eräs testaajatiimimme jäsen jäi henkilökunnan kanssa kuvainnollisesti suustaan kiinni jo ovella jäädessään raatailemaan portsarin kanssa ainakin vartiksi. Eikä tällä kertaa kyseessä edes ollut keskustelu sisään pääsemisen oikeutuksesta tai muusta ikävästä.
Muukin henkilökunta oli miellyttävän ja kohteliaan oloista. Erityismaininnan saa myös tapahtumaketju, jossa eräs ryhmämme jäsen tilasi irish coffeen laktoosittomaan kermaan tehtynä. Koska valmis pursotinkerma ei ollut laktoositonta, kävi baarimikotar takahuoneessa vatkaamassa normaalista kermasta vaahtoa ja valmisti drinkin siihen. Kaiken lisäksi koska juoman valmistus kesti, tuotiin se lopen suoraan pöytään, ja jopa rahastus hoitui pöydässä istuen. Kaikki henkilökunnan edustajat olivat kantasuomalaisia.
Ravintolasali oli suuri ja väljä, selkeä ruokaravintolamaisuus kuuluikin myös testiryhmämme havaintoihin. Pöydissä siellä täällä näkyikin jopa syöttötuoleja. Ohrapirtelöikään ehtineet asiakkaat saivat puolestaan lepuuttaa takamuksiaan mukaviksi todetuilla sohvilla. Koristeluna seinillä oli Suomen lippuja, jääkiekkopaitoja ja muun muassa Karjala-olut -aiheista rekvisiittaa. Epäselväksi jäi, oliko koristelu pysyvämpää sorttia, vai pelkästään jääkiekon mm-kisojen ajaksi aseteltu.
Taustalla soi musiikkia keskusteluvolyymilla. Musiikki oli vaihtelevaa pop-rock-iskelmä -akselilta. Musiikin lisäksi asiakkaat saattoivat viihdyttää itseään lautapelien tai runsaan aikakauslehtivalikoiman parissa.
Vessat olivat suhteellisen siistit. Varmuusvälineautomaattikin löytyi, samoin inva-wc. Tarantella tarjoaa myös mahdollisuuden vuokrata saunatilat ja/tai kabinetin niitä haluaville.
Käyntimme perusteella lemmen saamisen varaan ei välttämättä Tarantellassa kannata kovin vahvasti laskea. Käyntimme aikana tulleiden muutamien muiden asiakkaiden kanssa ei mies- eikä naistestaajilla syntynyt kontakteja, tosin yhden miesasiakkaan kerrottiin ”tiirailleen” tiimimme naisia. Luultavasti tilanne olisi voinut olla illemmalla parempi, asiakkaat saapuivat Tarantellaan ilmeisesti muita Rajakylän baareja myöhemmin.
Hinnasto oli selkeästi esillä avaran ja testiryhmämme tyylikkääksi kehuman baaritiskin yllä. Paikassa ei harrasteta opiskelijahintoja eikä häppäreitä. Kanta-asiakaskorttia voi kysellä tiskiltä.
Hinnat:
Kalja: 4,70 €
Karpalolonkero: 5,50 €
Jaloviina: 4,70 €
Gin tonic: 5,80 €
Irish coffee: 8 €
Kotisivut: http://www.ravintolatarantella.fi/